Back in business pienen postaustauon jälkeen. Ja pientä postaustaukoa on taas pian luvassa, valitan... Lähden tämän viikon sunnuntaina kolmeksi viikoksi jenkkeihin lomailemaan. Reissun jälkeen voin tiivistää matkasta jonkun kivan postauksen!
Quesadillat on ehottomasti yks mun suurimmista herkuista niin suolaisina kuin makeinakin! Tällainen herkku syntyi jälkkäriksi tällä kertaa. Varsinaisena herkkusuuna oli pakko viimeistellä annos vielä suklaakastikkeella.
Makeat Quesadillat
vehnätortilloja
maustamatonta tuorejuustoa
hunajaa
banaania
kanelia
voita
(tomusokeria, suklaakastiketta)
Voitele tortilla tuorejuustolla. Pirskottele päälle hunajaa. Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä n. 1 rkl voita. Laita tortilla pannulle tuorejuustoa ja hunajaa sisältävä puoli ylöspäin. Heitä tortillan päälle heti viipaloidut banaanit ja mausta kanelilla. Paista täytettyä tortillaa n. 1 minuutti, kunnes alapuoli on kullanruskea ja rapea. Käännä varovasti tortillan toinenpuoli päälle ja paina reunat yhteen niin että tortilla menee kiinni. Paista vielö muutama minuutti. Jaa leipä puoliksi ja viimeistele tomusokerilla, suklaakastikkeella tai vaikka tuoreilla marjoilla ja hedelmillä.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
lauantai 11. toukokuuta 2013
Mandariini-juustokakku
Simppeli juustokakku, joka maistuu kaikille!
Mandariini-juustokakku
Pohja:
200 g keksejä (esim. Digestivi ja kaurakeksit...)
75 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
Kuorrute:
2 prk säilykemandariineja
3 liivatelehteä
Murenna keksit irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle ja nypi huoneenlämpöinen voi joukkoon. Tasoita pohja ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Sekoita sokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sulata liotetut liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja ja kaada ohuena nauhana tuorejuusto seoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää sekaan kerma varovasti käännellen. Kaada täyte keksipohjan päälle, tasoita pinta ja laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi tai vaikka yön yli.
Kun kakku on jähmettynyt, valmista kuorrute. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Valuta säilykemandariinit ja asettele kakun päälle. Sulata liotetut liivatteet n. 2 rkl kiehuvaa vettä ja kaada mandariinien päälle.
Anna hyytyä jääkaapissa vielä puolisen tuntia.
Mandariini-juustokakku
Pohja:
200 g keksejä (esim. Digestivi ja kaurakeksit...)
75 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
Kuorrute:
2 prk säilykemandariineja
3 liivatelehteä
Murenna keksit irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle ja nypi huoneenlämpöinen voi joukkoon. Tasoita pohja ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Sekoita sokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sulata liotetut liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja ja kaada ohuena nauhana tuorejuusto seoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää sekaan kerma varovasti käännellen. Kaada täyte keksipohjan päälle, tasoita pinta ja laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi tai vaikka yön yli.
Kun kakku on jähmettynyt, valmista kuorrute. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Valuta säilykemandariinit ja asettele kakun päälle. Sulata liotetut liivatteet n. 2 rkl kiehuvaa vettä ja kaada mandariinien päälle.
Anna hyytyä jääkaapissa vielä puolisen tuntia.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Naan-leipä & guacamole
Varmaan jonkin sortin etiketti virhe sekoittaa nämä kaksi ruokaa toisiinsa, mutta toisaalta väliäkös tuolla. Toimii. Naan-leivät paistetaan ilman leivinpaperia, sillä se ei kestä 275 asteen lämpötilaa. Guacamoleen voi rohkeasti lisäillä chiliä.
Naan-leipä
12 kpl
2 dl maitoa
2 dl maustamatonta jogurttia
pussi kuivahiivaa tai 25g tuorehiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
50 g voita
Voiteluun:
25 g voita
Sekoita maito-jogurttiseokseen hiiva, suola ja sokeri. Lisää jauhot parissa osassa taikinaa vaivaten ja kaada sekaan sulatettu voi. Jätä huoneenlämpöön kohoamaan, kunnes taikina on kaksinkertainen.
Pyörittele kohonneesta taikinasta jauhotetulla alustalla 12 palloa ja taputtele ne ohuiksi, n. 3-5 mm paksuisiksi soikioiksi. Siirrä neljä leipää kerrallaan puhtaalle pellille, jossa EI ole leivinpaperia ja paista 275 asteessa, ylätasossa n. 5 minuuttia tai kunnes leivän pintaan paistuu ruskeita läikkiä. Voitele valmiit Naan-leivät heti voisulalla.
Guacamole
2 avokadoa
1 tomaatti
1 pieni punasipuli
1 valkosipulin kynsi
½ prk kermaviiliä
2 rkl limen mehua
2 tl sokeria
suolaa
mustapippuria
Halkaise avokado. Kuutioi se kuoressaan ja kaavi sisus lusikan avulla kulhoon. Murskaa avokadot soseeksi haarukalla. Leikkaa tomaatti, sipuli ja valkosipuli pieneksi ja lisää avokadojen sekaan. Sekoita joukkoon kermaviili ja mausta limellä, sokerilla, suolalla ja mustapippurilla.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Lumivohvelit & Vaniljainen creme fraiche
Uusimassa Gloria-lehdessä oli lumivohveleiden ohje, joka todella osui silmään. Pakko oli kokeilla! Keväthän sieltä alkaa jo kovaa vauhtia painaa (onneksi) päälle, joten taikinaan lisättävä lumi on alettava korvaamaan vichyllä. Vaniljainen creme fraiche on muuten mielettömän hyvää. Siitä taitaa tulla mun uus suosikki vohveleita, lettuja yms syödessä, kermavaahdon tilalle!
Lumivohvelit
12 kpl
4 dl kuohukermaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
ripaus suolaa
1 mukillinen vastasatanutta lunta tai 1/2 dl jääkylmää vichyä
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vesi, jauhot, suola ja puolet kermavaahdosta tasaiseksi. Anna taikinan levätä kymmenisen minuuttia. Lämmitä vohvelirauta. Sekoita taikinaan loput kermavaahdosra sekä lumi (tai vichy). Paista vohvelit voin kanssa n. 2-3 minuuttia per vohveli. Tarjoa vohvelit vaniljaisen creme fraichen kera.
Vaniljainen creme fraiche
1 prk creme fraichea
2 rkl sokeria
vaniljatanko
Puolita vaniljatanko pitkittäissuunnassa, ja kaavi siemenet sen sisältä ja sekoita ne creme fraichen joukkoon sokerin kanssa. Anna maustua jääkaapissa vohveleiden valmistuksen ajan.
Lumivohvelit
12 kpl
4 dl kuohukermaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
ripaus suolaa
1 mukillinen vastasatanutta lunta tai 1/2 dl jääkylmää vichyä
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vesi, jauhot, suola ja puolet kermavaahdosta tasaiseksi. Anna taikinan levätä kymmenisen minuuttia. Lämmitä vohvelirauta. Sekoita taikinaan loput kermavaahdosra sekä lumi (tai vichy). Paista vohvelit voin kanssa n. 2-3 minuuttia per vohveli. Tarjoa vohvelit vaniljaisen creme fraichen kera.
Vaniljainen creme fraiche
1 prk creme fraichea
2 rkl sokeria
vaniljatanko
Puolita vaniljatanko pitkittäissuunnassa, ja kaavi siemenet sen sisältä ja sekoita ne creme fraichen joukkoon sokerin kanssa. Anna maustua jääkaapissa vohveleiden valmistuksen ajan.
Avokadopasta - original
Mun lemppari pasta Vapianon rucolaraviolin jälkeen. Suuren suosion saavuttanut avokadopasta on todellakin kokeilemisen arvonen. Väitän, et vaik ei avokadoista niin kovasti tykkäiskään, tää pasta saattaa silti upota! Kuinkahan monesti tämäkin ohje on netissä jaettu, mutta jos joku ei ois vaikka sattunutkaan kokeilemaan niin tässä vielä Chicling-blogista kotoisin olevan avokadopastan ohje! Itse lisäsin pinnalle vielä tuoretta rucolaa ja paahdettuja pinjansiemeniä.
Avokadopasta
4 annosta
1 valkosipulinkynsi
½ chiliä
1 lime
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen persiljaa
1 dl raastettua pecorinoa
1 dl raastettua parmesaania
400-500 g pastaa kuten spagetti, tagliatelle, linguini.
Tee kastike suoraan kulhoon, jossa pastan tarjoilet. Pilko valkosipuli ja chili erittäin hienoksi ja heitä kulhon pohjalle. Purista joukkoon limen mehu. Halkaise avokadot, kuutioi ne kuoressaan ja kaavi sisus lusikan avulla kulhoon. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, mustapippuri, loraus oliiviöljyä, yrtit ja juustoraasteet. Keitä pasta al dente, erittäin suolaisessa vedessä. Pastan ollessa kypsää valuta se ja ota taltees dl keitinvettä. Lorauta se kastikkeen joukkoon. Pyörittele pasta kastikkeen sekaan.
Avokadopasta
4 annosta
1 valkosipulinkynsi
½ chiliä
1 lime
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen persiljaa
1 dl raastettua pecorinoa
1 dl raastettua parmesaania
400-500 g pastaa kuten spagetti, tagliatelle, linguini.
Tee kastike suoraan kulhoon, jossa pastan tarjoilet. Pilko valkosipuli ja chili erittäin hienoksi ja heitä kulhon pohjalle. Purista joukkoon limen mehu. Halkaise avokadot, kuutioi ne kuoressaan ja kaavi sisus lusikan avulla kulhoon. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, mustapippuri, loraus oliiviöljyä, yrtit ja juustoraasteet. Keitä pasta al dente, erittäin suolaisessa vedessä. Pastan ollessa kypsää valuta se ja ota taltees dl keitinvettä. Lorauta se kastikkeen joukkoon. Pyörittele pasta kastikkeen sekaan.
Helppo omena tarte tatin
Jep, tämän helpompaa tarte tatin ohjetta et löydä. Sikke Sumarin super hyvä keikautettu omenapiirakka, jonka voi valmistaa myös ananaksesta, päärynästä tai raparperista. Kuva on aika karmiva, mutta ei välitetä siitä!
Tarte tatin
Vuoan pohjalle:
n. 50 g voita
1,5 dl fariinisokeria
4-6 omenaa koosta riippuen
Taikina:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
100 g voita
1 dl sokeria
2 munaa
Höylää kylmä voi vuoan pohjalle ja ripottele päälle fariinisokeri. Lohkoa omenat ja lado voin ja fariinisokerin päälle. Valmista taikina. Sekoita vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe sekä kardemumma. Vatkaa pehmeän voin joukkoon sokeri ja sitten munat yksitellen. Kaada taikina omenien päälle ja paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä ja kumoa piirakka tarjoiluvadille.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Appelsiini curd
Vähän niinkuin lemon curd, mutta appelsiineista. Curd säilyy jääkaapissa 5 vurokaudesta viikkoon, mutta hei oikeesti... tämä syntisen hyvä tahna on sen verran herkullista, ettei sitä varmastikkaan pois tarvitse heittää! Tätä voi nautsikella paahtoleivän tai vaikka lettujen päällä sekä keksien ja leivosten, kuten vaikka macaronsien välissä.
Appelsiini curd
n. reilu 2 dl
1 appelsiinin mehu
1 appelsiinin raastettu kuori
5 dl tomusokeria
2 kananmunaa
75 g voita
Pese appelsiini. Raasta sen kuori ja purista mehu kattilaan. Lisää joukkoon tomusokeri ja kananmunat. Lämmitä seosta hiljalleen kiehumispisteeseen, koko ajan huolellisesti sekoittaen. Laske lämpötilaa ja sekoittele pari minuuttia, kunnes seos paksuuntuu ja on kiisselimäistä. Nosta kattila pois liedeltä ja vatkaa voi pieninä nokareina seokseen. Anna jäähtyä ja nauti!
Itse käytin appelsiini curdia suklaisten macaronsien täytteenä |
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Focaccia
Itse asiassa en ollu ennen edes tehnyt focacciaa... outoa, koska sehän on ihan sairaan hyvää! Ohje on tosi perinteinen focaccia ohje, jossa mausteena toimii aika perinteisesti rosmariini ja sormisuola. Leipoessani mietin miten kiva ois heittää leipään vaikka vuoheenjuustoa ja tomaatteja! Ohje on mulle ilmestynyt muistaakseni jostain ruokalehdestä. En osaa ihan varmaksi sanoa, mikä taika veden lisäämisessä uuniin on... Ehkä se oli joku juttu, että kuoresta tulee rapea... tai jotain. Mut hyväähän tästä tuli! Kannattaa kokeilla.
Focaccia
1 pellillinen
4 ½ dl kädenlämpöistä vettä
20 g tuorehiivaa
10-11 dl vehnäjauhoja
1 rkl jauhettua suolaa
oliiviöljyä
rosmariinia
sormisuolaa
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen isossa kulhossa. Lisää jauhoja parissa erässä ja vaivaa taikinaa kunnolla. Anna taikinan levätä liinan alla 10 minuuttia. Mausta taikina suolalla ja vaivaa reilusti vielä 10 minuuttia. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä ja painele taikina vuokaan. Anna levätä liinan alla reilut 30 minuuttia. Lämmitä uuni 250 asteeseen, ja aseta uunin pohjalle uunipelti tai jokin muu laakea uuninkestävä astia. Pistele kohonnutta leipää haarukalla. Sivele se oliiviöljyllä ja ripottele pinnalle rosmariinia ja sormisuolaa. Paista leipää uunissa ensin pari minuuttia. Sitten kaada 2 dl vettä uunin pohjalla olevalle astialle ja paista leipää toiset pari minuuttia. Kaada astiaan toiset 2 dl vettä ja laske samalla uunin lämpötila 190 asteeseen. Paista leipää vielä reilut 20 minuuttia. Voitele valmis leipä oliiviöljyllä ja paloittele sen jäähdyttyä.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Raejuusto-teeleivät
Jokainen joka on teeleipiä valmistanut tietää miten helppoja ne on valmistaa! Teeleivät ovat myös helppoja tuunattavia, niihinhän voi laittaa vaikka mitä! Tässä loistavassa teeleipä ohjeessa taikinaan on lisätty raejuustoa, joka takaa mehukkaan leivän. Ruokaisuutta leipään tuo vehnäjauhojen lisäksi joukkoon lisätyt ruisjauhot. Ruisjauhojen sijaan voit käyttää pelkkiä vehnäjauhoja tai sekoittaa niiden kanssa esim. grahamjauhoja tai kaurahiutaleita.
Raejuusto-teeleivät
4 leipää
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
½ dl sulatettua voita
2 dl maitoa
1 prk (200g) raejuustoa
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää joukkoon sulatettu voi, maito ja raejuusto. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta varo vaivaamasta liikaa. Jaa taikina neljään kasaan leivinpaperilla päälystetyn pellin päälle. Muotoile neljä pyöreää leipää. Painele pyöreiksi muotoiltuja teeleipiä veitsellä niin, että jaat ne neljään osaan. Pistele leipiä vielä haarukalla muutaman kerran. Paista teeleipiä uunissa n. 20 minuuttia.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Nutellaa ja banaania
En sano tätä sillä etteikö se olisi ihanaa ja kaikin puolin täydellistä...
Mä en vaan enää pysty olla laittamasta tota taivaallisen hyvää suklaalevitettä joka paikkaan!
Nutellan pettämätön makupari on kyllä banaani. Niistä voi keksii vaikka mitä. Yks päivä synty kuitenki tällanen super nopee ja super ihana pirtelö!
1 annos
1 banaani
1 rkl Nutellaa
2 dl maitoa
3 jääpalaa
Heitä kaikki ainekset tehoseikoittimeen ja sekoita kunnes juoma on tasainen.
perjantai 8. helmikuuta 2013
Sitruunamarenkipiiras
Näin viikonlopun päättymisen "kunniaksi" teki mieli jotain makeaa. Netitsähän löytyy sata eri variaatiota tälle kuuluisalle piiraalle, mut tässä mun oma versio johon olin tosi tyytyväinen!
Sitruunamarenkipiiras
Pohja:
100 g voita
½ dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
Sitruunatäyte:
1 dl vettä
2 sitruunan mehu
raastettua sitruunan kuorta
1 dl sokeria
1 ½ rkl perunajauhoja
3 keltuaista
Marenkikuorrute:
3 valkuaista
1 dl sokeria
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Aloita valmistamalla pohja. Nypi huoneenlämpöinen voi ja sokeri muruksi. Lisää muna ja vehnäjauhot, sekoita tasaiseksi. Painele taikina tasaiseksi irtopohjavuokaan. Paista pohjaa uunissa n. 15 minuuttia. Pohjan paistuessa voit valmistaa sitruunatäytteen. Laita kaikki täytteen ainekset kattilaan ja lämmitä hiljalleen koko ajan sekoittaen, lopuksi kiehauta. Täyte on valmis sen ollessaan hyvin paksua ja tiivistä. Levitä valmis täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle. Vuorossa on marenkikuorrute. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa sekaisin. Levitä tai pursota piirakan päälle reilu kerros marenkia ja laita uuniin vielä n. 5 minuutiksi, ylätasolle, kunnes marenki on saanut kauniin värin.
Anna piirakan jäähtyä ja nauti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)